Hakua 32

{ marraskuu 23, 2009 @ 7:18 ip } · { Pentuaikaa, Treenit haku, Treenit tottis }
{ } · { Kommentoi }

Meneepä helpoiksi nämä hakutreenit, kun teemme niitä nyt kentällä :) :) Eli risteilyharjoitukset jatkuivat sunnuntaina. Edelleen pienelle malinuaalle juuri sopivan vaikeaa harjoittelua – maali näkyvissä, paljon juoksemista, jatkuvaa palkkaa :) Sille oli selvästi jäänyt mielikuvia edelliseltä päivältä miten homma etenee. Eli pahoja katkoksia ei tullut oikeastaan lainkaan. Muistaakseni vain kerran se jäi odottamaan pikkuiseksi aikaa jähmettyneen maalimiehen viereen josko palkka kuitenkin tulisi. Mutta hienosti oivalsi kyllä homman ja selvästi tykkäsi treeneistä. Teimme noin 10-12 pistoa ja etäisyys lopussa maalimiesten välillä oli jo miltei kentän mitta, joten tosiaan juoksua tuli ihan mukavasti. Josko tästä saataisiin sellaisat päämäärätietoisuutta ja potkua hakutreeneihin, jota olen Hetalta sinne kaivannutkin.

Sunnuntai-illan maneesitreeni meni taas vaihteeksi ihan päin sanonko mitä. Paskan jauhanta ja hajamielisyys senkun jatkui. Koira kyllä leikki innokkaasti, mutta heti tilaisuuden salliessa oli juoksemassa syömään hevosen jätöksiä.. Huoh.. Eipä tässä mitään ihmeellistä ole, en vaan ole tottunut Hetan kanssa siihen, että sen huomio olisi noin täysin muualla. Siksi se tuntuu oudolta. Täytyy nyt oikeasti seuraavalla kerralla pitää koira kokoaikaisesti kiinni ja jollei mitään muuta niin sitten harjoitellaan kontaktia. Näin ettei se pääsisi vahvistamaan itseään tuosta syömisestä yhtään enää. Samalla täytyy toivoa, että maat pysyisivät sulina (kentät ei jäisinä) jotta pääsisimme treenaamaan virettä ja intoa muualla.

Maanantai eli tämä päivä onkin mennyt levon kannalta. Olin Helsingissä työpäivän ja kohtuullisen kuollut tarvottuani tuolla kuolemanpimeydessä lenkin. On tämä marraskuu kyllä aikamoinen kuoleman kuukausi, ei mahda mitään.

Hakua 31

{ marraskuu 22, 2009 @ 11:02 ap } · { Pentuaikaa, Treenit haku }
{ } · { Kommentoi }

Eilen päästiin hieman uudenlaisten harjoitteiden kimppuun. Sari oli saanut käsiinsä norjalaisten naksutinkouluttajien hakuopuksen ja otettiin sieltä käyttöön noille nuorille koirille (Heta ja Kurt) risteilyn opettaminen kentällä naksuttaen. Idea oli se, että ohjaaja seisoi suht passiivisena kuvitellulla keskilinjalla, kaksi maalimiestä oli ensin parin metrin päässä molemmilla puolilla siitä vähitellen etäisyyttä kasvattaen noin 10-15 metriin mitä nyt Koivumäen kenttä antoi myöden. Pentu päästettiin käskyttämättä maalimiehelle, tämä klikkasi ja palkkasi, muuttui sen jälkeen passiiviseksi. Ohjaaja käänsi rintamasuuntansa kohti toisaalla olevaa maalimiestä ja pennun tehtäväksi jäi äkätä lähteä passiiviseksi muuttuneelta ykkösmaalimieheltä toisen luo, jossa sama homma. Pistoja oli paljon, noin 15-20, mikä oli hyvä asia, sillä molemmat koirat tekivät parhaat pistonsa ihan lopussa kun ne selvästi oivalsivat homman. Hetalle käytettiin palkkana lelua ja se itse asiassa nopeasti oivalsi mistä on kyse. Alussa muutamia kertoja jäi odottamaan josko jähmettyneeltä molarilta tulisi palkkaa, mutta kun ei tullut, niin lähti hyvin toisaalle.

Ainoa katko harjoitukseen tuli kun Heta äkkäsi kentälle muiden jättämän risan jalkapallon ja lähti vähän palkkailemaan itseään sillä. Siinä vaiheessa kutsuin pennun luokseni, otin pallon pois ja laitoin sen piiloon. Jolloin pentu luuli, että minä edellytän sivulletuloa ja tapitti perusasennossa sivulla ties kuinka kauan. Kun vapautin sen vapaa-käskyllä se lähti kuitenkin suoraan maalimiehelle.

Harjoitus tuntui selvästi olevan Hetalle sopiva ja palkitseva – paljon juoksua, näkyvissä olevat kohteet, vähän aivotyötä, mutta paljon vauhtia :)

Sarin mukaan hänkin on tähän saakka painottanut ehkä liikaa treeneissä nenän käytön osuutta kun kuitenkin juokseminen ja pistot ovat hyvin keskeisessä osassa nekin.

Tarkoitus olisi jatkaa tästä muutamia kertoja kentällä, kasvattaa etäisyyttä, siirtää risteily metsään ja piilottaa lopulta maalimiehet. Tuntuu hyvältä tässä vaiheessa näin. :)

Eilinen ilta kuluikin pikkujoulussa, eikä vanha enää kyllä jaksa väsymättä. Pitäisi lähteä iltapäivällä kentälle tekemään toistamiseen tämä hakuharjoitus ja illalla vielä maneesiin.. Huoh.. väsyttää :)

Ärtsy tyty

{ marraskuu 18, 2009 @ 10:47 ap } · { Pentuaikaa }
{ } · { Kommentit (5) }

Hajamielisyyden lisäksi Hetassa on viime päivinä ollut näkyvissä pientä takakireyttä ja lyhytpinnaisuutta. Etenkin se näkyy suhteessa Ringoon. Leuat napsuu ilmassa tosi herkästi ja se yrittäisi myös astua minkä ehtisi. Olen jonkun verran pitänyt niitä taas eri huoneissa, koska en jaksa puuttua koko ajan ja astumisiin minä puutun, koska edelleen yritän ehkäistä turhat välienselvittelyt ja tappelut. Meillä ei kukaan astu ketään, sillä hyvä. Ringo raukka on vaan välillä hätää kärsimässä Hetan kanssa. Vaikka toinen on pieni ja kevyt, se on kuitenkin puolet nopeampi, intohimoisempi ja temperamenttisempi. Siinä näkee miten mieli päihittää voiman, kaikki lähtee korvien välistä :) Kuitenkin tilanne koirien välillä on yhä niin, että jos Ringo yhtään enempää Hetalle sanoo, muuttuu pentu välittömästi muikuksi, joka osoittaa  eleillään olevansa pieni. Joelhan ei kauheasti usko Hetan vilpittömyyteen ja olen minäkin miettinyt kuinka teatraalista tämä pentumuikistelu mahtaa olla. Nimittäin kuvio kulkee yleensä niin, että Heta possuillee, Ringo ärähtää, Heta muikistelee välittömästi, jolloin Ringo herrasmiehenä (?) lopettaa ja yleensä vaan haistelee pentua ja välittömästi tämän jälkeen Heta on valmis possuilemaan uudestaan…

Ulkona reaktiot joihinkin möykkyihin ja muovikasoihin yms. ovat pikkuisen lisääntyneet. Lieneekö jotakin mörkökauttakin pukkaamassa taas päälle? Todella nopeasti pentu kuitenkin voittaa pelkonsa ja menee yleensä suorin tein katsomaan pelkonsa aiheuttajaa. Välillä jopa niin nopeasti, etten ehdi itse ymmärtää mitä tässä nyt kävikään. Jokin aika sitten se esimerkiksi rähähti iltalenkillä tien poskessa olevalle mustalle muovikasalle. Minä säikähdin nähdessäni vaan epämääräisen mustan ja pennun reaktion, mutta ennen kuin itse ehdin aukaista edes suutani Heta ehti ärähtää, hypätä taaksepäin pakittaen ja uudelleen suoraan muovikasan kimppuun kiskaisten sen suuhunsa. No, onneksi se ei ollut kissa tai muukaan elävä.. Kauhan paljon belgilenkit eivät sisällä omissa ajatuksissa kulkemista tai metsän einoleinomaista ihastelua, vaan enemmän tai vähemmän koko ajan on tarkkailtava ja oltava tilanteen tasalla. Ja siltikään ei ihan aina ole.

Eeva pohti omassa blogissaan koiran hallintaa. Itse en ole kauhean paljon itse asiassa sitä miettinyt. Olemme säästyneet toistaiseksi (KOP KOP) ikäviltä tilanteilta (pennun karkailuilta toisten koirien luo tms.) miltei kokonaan. Hetan historiaan mahtuu yksi päällekarkaus kentällä sakemannin toimesta, josta tuo ei tuntunut ottavan kovin suuria traumoja. Ainakaan mitään ei ole näkyvissä kenttää kohtaan. Kerran se on myös livistänyt jäniksen perään (jolloin se jäi etsiskelemään sitä puusta ja jahti jäi lyhyeksi). Siltikään en ajattele, että hallintamme olisi satavarmaa, kaikkea muuta. Toisaalta en osaa odottaakaan tämän ikäiseltä pennulta täydellistä hallintaa. Enemmän ajattelen sen kasvavan sitä myöden kun vaatimukset muutenkin ulottuvat enemmän pennun elämään,  se kasvaa, oppii ja kehittyy. Nyt vaan yritetään ehkäistä kaikki ei-toivotut asiat ja palkata mahdollisimman paljon toivotuista. Toki jonkinlaista hallintaa harjoittelemme toisten koirien ohituksissa jo nyt. Yhdessä-käskyä aloin opettaa tuolle metsälenkkien osana. Hetahan ei ole oikeastaan koskaan ollut täysin koiraneutraali, ei pikkupentunakaan. Nyt olemme päässeet pitkälti siihen pisteeseen, että yhdessä-käskyllä se pystyy ohittamaan koirat suht nätisti (tosin näin juoksujen aikaan, se uikuttaa säälittävästi vaikka sulhokandidaatti olisi chihuahua), mutta vielä se ei ole tunnepuolisesti neutraalia, kaikkea muuta. Toivon ja ajattelen rauhallisen mielentilan kuitenkin tulevan sieltä ajan kanssa kun kokemus alkaa kertoa koiralle, ettei toisiin koiriin kontaktia lenkillä tule.

Olen tässä Hetan pentukuukausien aikana tuuminut useasti, että Hetakin on kyllä sen tyyppinen pentu, jonka kanssa olisi aika helposti saanut konflikteja aikaiseksi, jos olisi lähtenyt sille tielle, että olisi tulkinnut kaiken pennun haastamisen tai kokeilun uhaksi omalle arvovallalleen tai jonkinlaisena johtajuuskamppailuna. En oikeastaan muista kuin yhden kerran, jolloin olisin osoittanut sille voimalla, että näin ei toimita. Ja se oli silloin kun se itse joskus nassikkana iltaärtyilynsä lomassa koko arseenaalillaan tuli silmille. Kaikissa muissa tilanteissa on riittänyt sanallinen kielto, toiminnan ohjaaminen toisaalle tai se, ettei sen toimintaa (esim. vaatteissa riekkumista) ole katsottu edes noteeraamisen arvoiseksi. Ja vähitellen nämä ei-toivotut käytökset ovat vaan jääneet pois.

Vireen hakemista

{ marraskuu 17, 2009 @ 9:33 ap } · { Pentuaikaa, Treenit tottis }
{ } · { Kommentoi }

Onpas ollut harvinaisen vähätreeninen mennä viikko. Heta on selvästi juoksuista vähän muissa maailmoissa. Kevytkenkäisyys on vaan lisääntynyt – lenkillä se alkaa uikuttaa nähdessään toisen koiran toisella puolella katua.. Mukava puoli näissä juoksuissa on, että koira on nyt varsinainen kainaloinen. Sillä ei ole mitään kiirettä ylös sängystä ja lauantainakin makoilimme pikaisten aamupissojen jälkeen sängyssä puolille päiville – minä lukien ja Heta tuhisten.

Miltei koko viikko siis meni vailla sen kummempia treenejä, mitä ehkä nyt jotain kotona sisällä tehtiin. Nuorelle koiralle on tietenkin hyvä tällaisiakin jaksoja pitää.

Joel tuli perjantaina kipeäksi ja jännitettiin kotona onko se sikaflunssaa vai jotain muuta flunssaa, joten jätimme lauantain hakutreenit väliin. Toisaalta olisin ehkä jättänyt ne väliin anyway, sillä kuten sanottu, koiran yksi herne askartelee nyt aikas lailla muiden asioiden kuin treenilöiden kimpussa. Tuosta hajamielisyydestä ja puolikuuloisuudesta johtuen olen myös pitänyt sen koko ajan kiinni. Jotenkin se vaikuttaa vaan epäluotettavalta, enkä ehkä haluaisi puoliverisiä malinoiseja nurkkiini laumatolkulla.

Launtaina iltapäivällä kävimme kuitenkin kentällä vähän treenimässä. Ne sujuivat itse asiassa aika hyvin. Ensimmäisellä kierroksella kunnon saalisleikki. Seurauspätkä palkka piilossa ja autoon. Paikka pysyi seurauksessa hyvin. Hienoa. Toisella kierroksella kokeilimme kentällä jäävien alkeita, joita olemme muutaman kerran tehneet kotona. Ensimmäinen maahanmeno sujui hyvin, pari seuraavaa vähän hakien. (milloin opin, että jos joku asia menee kerralla hyvin, sitä EI kannata välttämättä ottaa uudelleen). Istumisen otin aika suuren avun kanssa ja se onnistui. Luoksetulot ilman käsiapuja vähän hakien, meinaisi tulla vinoon, mutta siitä ei ehkä niin paljon pitäisi välittää tässä vaiheessa. Kolmannella kierroksella Mara leikitti Hetaa. Vähän pentu oli ihmeissään ja olihan se vähän herkkis, mutta ihan ok tämäkin.

Sunnuntaina kävimme Tavesin kentällä treeneissä. Tonilta ja Arilta hyviä neuvoja vireen ja vietin suhteen. Hetan vireessä  ei näytä olevan mitään vikaa, mutta sitä pitäisi pikku hiljaa alkaa hilata myös suoritukseen. Eli välileikkimme ovat olleet liian pitkiä. Olen myös unohtanut liiaksi pelkkien perusasentojen palkkaamisen ja aloittanut miltei aina seuraukset perusasennosta, jolloin pennun vire on laskenut suorituksen alkaessa. Nyt siis seurauksia suoraan leikistä, lyhyitä välileikkejä, niin ettei pentu pääse purkamaan itseään liikaa ja perusasentojen palkkaus mukaan kuvioihin. Pentu kyllä suoritti seuraukset ja perusasennot korrektisti ja oikeassa paikassa palkan ollessa piilossa, mutta selvästi matalammassa vireessä.

Sunnuntai-illalla kävimme vielä maneesitreeneissä. Huoh.. Heta oivalsi tällä kerralla, että maneesin pinta on täynnä herkkua (hevonkakkaa), joten pikkuisen oli vaikeuksia. Namipalkka oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Olin lisäksi jo autuaasti unohtanut mitä minulle päivällä oltiin sanottu – näin pitkä on ihmisen muisti. Yritin ottaa seurausta perusasennosta, jolloin pentu keuli ja painoi. En palkannut. Onnistui sitten paremmin kun vaihdoin ihkupatukan vähän vähemmän kivoihin patukoihin ja otin seuraamiset suoraan leikistä. Otettiin hyppyjä myös vähän. Silti jotenkin hajanainen olo jäi näistä treeneistä. Pitäisi nyt ymmärtää seuraavalla kerralla ehkä ihan vaan totutella uuteen ympäristöön ja ymmärtää, että se saattaa juoksujen lisäksi vaikuttaa tekemiseen aika paljon. Selvästi Heta on ehdollistunut niihin pariin ulkokenttään, jossa käymme. Siellä toiset koiratkaan (esim. sunnuntai-päivällä) eivät olleet minkäänlainen häiriö, mutta maneesissa taas selvästi ovat.

No, maanantaina sitten ehdimme vielä valoisaan aikaan Tavesin kentälle ottamaan pikkutreenit. Nyt ne menivät niinkuin suunnittelinkin ja pennussa oikeasti alkoi näkyä enemmän virettä seuraamisessakin. Eli kahden patukan saalisleikki alkuun, siitä suoraan ilman puruja seuraus. Pienet purut, uusi hetsaus, uusi pieni seuraus suoraan. Pieni hetsaus, perusasento – palkka suoraan x 2. Lyhyet, mutta intensiiviset treenit, jossa oli tekemisen meininkiä alusta loppuun. Tällaisia lisää.

Nyt täytyy muistaa, että oikeasti pentu on vasta 8 kk (no, huomenna itse asiassa 9 kk) ja nyt rakennetaan niitä perusteita. Talon kivijalkaa, jonka varassa koira toivottavasti jaksaisi tehdä energistä tottista ja iloista suoritusta vielä silloinkin kun on 5-vuotias. Ei siis ole kiire valmiisiin suorituksiin, pääasia on, että koiralle tulisi halu tehdä ja ajatus siitä, että kentällä on kivaa ja seuraus maailman kivointa. Siihen keskitytään nyt tulevat viikot.

Omien treeniemme jälkeen maanantaina kentälle osui pari partioautoa ja kävi ilmi, että Hetan veli Hannu on myyty tänne Tampereelle virkakoiraksi. Jäin katsomaan Hannun purutreenit – tosi hienosti velipoika kentällä toimi. Iso se oli kuin poni, Hetaan verrattuna, vaikkakin hyvin hoikka poni :) Mukava, vilpitön ja avoin kuulemma luonteeltaan. Aivan kuten siskonsakin :) (Paitsi mitä nyt Heta on meidän Joelin mielestä pikkuisen kierä – esittää kuulemma aina kilttiä kun minä katson kohti, mutta kun minä käännän selkäni on Ringoa kiusaamassa..)

jk. ai niin, viime viikon hauskoihin kokemuksiin kuului Hetan ja ketun kohtaaminen. Tai tarkemmin ottaen Hetan ja ketun hajun kohtaaminen. Näin itse iltalenkillämme punaturkin ylittävän metsätien, koirat eivät saaneet siitä näköhavaintoa, joten oli tosi kiva tarkkailla miten ne tulisivat reagoimaan repolaisen hajuun kun pääsimme kohdalle. Ringolle haju oli jo tuttu, se terästäytyi täyteen mittaansa ja pörhisteli riistavalmiudessa kohti metsää. Hetalle haju oli sen sijaan uppouusi ja sen kyllä huomasi. Karvat nousivat pystyyn koko ruodon mitalta, se oli valmis syöksymään metsään hurjasti haukkuen ja koko sen ajan kun kiersimme metsikön pentu oli kuin viritetty jousi, puhjeten kiivaaseen haukkuun pienimmästäkin risahduksesta. Hui, siellä haisikin peto, eikä pupu :)

Hakua 30 ja viikonlopun tottissaldoa

{ marraskuu 9, 2009 @ 7:40 ip } · { Pentuaikaa, Treenit haku, Treenit naksutin, Treenit tottis }
{ } · { Kommentit (3) }

Lauantain hakutreeneissä saatiin nyt selvä edistysaskel aikaiseksi. Maa oli luminen Sääskjärvellä, joten hieman jännäsin mahtaisiko pentu saada hangessa hepulit, mutta yllättäin se pystyikin keskittymään hommiinsa ihan hyvin. Teimme 2 x kaksi etukulmaa. Ensimmäisellä kerralla tavalliset maalimiehen viennit. Ensimmäinen etukulma hyvin, hain pientä jännitettä ennen lähetystä ja Heta lähti tosi vauhdikkaasti ja hyvin. Toista etukulmaa jännäsin, sillä viedessämme molaria minä ja koira emme ylittäneet vesiojaa, jonka taakse maalimies siis meni. Katsoimme maalimiehen asettumista valkoisen lakanan alle ojan toiselta puolelta. Lähetys sujui edelleen hyvin, eikä pentu nähdäkseni jäänyt epäröimään edes ojalle, vaan painalsi menemään hienosti yli. Palkkana molemmilla maalimiehillä kaikkea mahdollista :) Ruokaa ja leikkiä, ja vielä lihapulla kuljetukseen takaisin kohti keskilinjaa. En siis itse seurannut pentua piilolle, vaan maalimiehet toivat sen.

Tämän harjoituksen jälkeen lähdimme aivan hetkeksi pois hakualueelta, kävimme autolla ja tulimme takaisin, jona aikana maalimies oli mennyt äskeiseen etukulma piiloon valmiiksi. Tein samanmoisen lähetyksen kuin edelliselläkin kierroksella, hain jännitettä ja lähetin. Poikkeuksena edellisiin valmiina olevien maalimiesten yritelmiin, Heta sentään irtosi aika hyvin. Tosin ensimmäisessä etukulmassa se heitti u-käännöksen tarkistaen meidän kassimme, mutta lähti sitten hommiin reippaasti. Pisto ei suora, kaikkea muuta, eikä se osunut maalimiehelle ennen kuin monen kaarron ja mutkan kautta, mutta se teki selvästi töitä etäällä minusta, noin 30-40 metrissä, etsi hajua nenä korkealla ja onneksi lopulta sai palkan löytäessään maalimiehen. Tämä oli ihan uusi avaus, sillä tätä aikaisemmin Heta ei ole irronnut tyhjään metsään ilman mitään ärsykkeitä oikeastaan lainkaan. Toinen etukulma – sama homma. Pentu selvästi oppi edellisestä kerrasta, sillä nyt pisto oli huomattavasti suorempi, ja pientä mutkaa ja epäröintiä aiheutti ainoastaan oja, jonka yli Hetan täytyi mennä. Sen reunaa se kiersi tovin, mutta päätti sitten mennä ylitse. Hieno ja taitava koira!! Vaikka pistoina nuo eivät olleet mitenkään tavoiteltavia, se oivallus, että se voi irrota tyhjään metsään ja ((ilman myötätuuliapuja, saati ihmisen antamia apuja) löytää sieltä maalimiehen oli varmasti pennulle käänteentekevä. Ainakin toivon niin.

Lauantai-ilta kotitottiksien merkeissä sujui sekin vallan mukavasti. Heta oppi käyttämään takapäätään perusasennossa kääntyessä :) Vihdoinkin joku palanen loksahti kohdalleen :) Jippajuupa!

Sunnuntaina kävimme iltapäivällä ensin Tavesin kentällä ohjatuissa treeneissä. Tuossa ympäristössä huomasi selvästi juoksujen vaikutuksen. Pentu oli ihan ok:sti mukana, mutta ei niin täysipainoisesti kuin tavallisesti. Olimme viimeisenä tietenkin kentällä ja kun Heta sai pallon, se olisi mieluusti käynyt sen kanssa juoksemassa vähän siellä ja täällä, ja samalla haistellut muiden viestejä… Pepunkäyttö onnistui kuitenkin vieraassakin ympäristössä, joten se oli hyvä.

Illalla menimme leikkimään ensimmäistä kertaa maneesiin. Paikalla oli Piian uroskoira, josta Heta otti kyllä häiriötä. Silmämunat vaan muljahtelivat kun se leikkiessäänkin silmitteli missä toinen koira menee. Kun Ihku-koira lähti, Heta oli lelunsa kanssa juoksemassa ulos maneesin ovesta sen perään.. Mokoma kevytkenkäinen tytönheitukka. Muutenkin illalla jo päivällä nähty hajamielisyys ja puolikuulolla oleminen näkyi entistä selvemmin. Pienikin tauko niin koiran huomio oli hetkessä muualla. Ei kuitenkaan mitään verrattuna meidän Ringoon :) Ja leikkiin tuo onneksi pystyi keskittymään täysin rinnoin.

Tänään päätin tehdä tottiksia vaan olohuoneessa. Voipi olla, että nyt keskitytään siihen muutama seuraava päivä. Sen verran paljon tuo tuntuu ottavan näin juoksuisena häiriötä ympäristöstään.

Harjoittelimme paikallamakuuta x 2. Kävelin noin parin kolmen metrin päähän ja kävin palkkaamassa sen jalkojen väliin. Sujui hyvin. Sen jälkeen jäävää maahanmenoa. Seurauksesta käsky maahan pienellä pysähdyksellä, josta minä eteenpäin pariin metriin ja takaisin. Sujui hyvin.

Jättävää istumista samalla periaatteella. Tämä oli Hetalle vähän vaikeampi. Pari kertaa se tarjosi maahanmenoa, ja korjasi istumiseen. Huomioin korjaamisen hyvä-sanalla, mutta en palkannut ja se sai koiran selvästi terästymään. Sujui lopulta hyvin :) Samoin harjoittelimme pieniä ketjuja: eli maahanmenosta luoksetulo, josta kierto takaa perusasentoon – hyvin. Pari seurauspätkää, josta pysähdys välillä perusasentoon - ei palkkaa, pelkkä hyvä – uusi seuraus, josta palkka.

Pyllyä myös pyöriteltiin hurjasti – sujui edelleen. Jotenkin tänään tuntui, että moni asia sujui tosi helposti ja loksahteli vaan palasia kohdalleen :) Kivaa.

Ulkona lenkeillä tulee niin vanhat ajat mieleen. Nyt minulla hihnan perässä kaksi koiraa, jolle saa olla koko ajan sanomassa mennään, mennään nyt, reippaasti… Pikku hormonihiiri on aivan lumoutunut toisten koirien hajuista ja haistelisi, haistelisi, haistelisi. Sen verran voimakkaasti se reagoi nyt ympäristöönsä ja hajamielisesti minuun, etten ihan juuri arvaa sitä pitää irti näin asutusalueella.

Pöksykaupoille..

{ marraskuu 6, 2009 @ 12:07 ip } · { Pentuaikaa, Terveys, Treenit tottis }
{ } · { Kommentoi }

…pitäis varmaan suunnata. Tänään oli nimittäin sänky aamulla veressä. Vieressä tuhisi tyytyväisenä pieni malinois ja veritippoja siellä täällä. Toinen vaihtoehto on, että laitan sen vaan raa´asti häkkiinsä yöksi. Muuten vuoto ei nyt ainakaan vielä tunnu erityisen voimakkaalta – ei sellaiselta, mitä joillakin kuulee olevan, että koko asunto olisi kuin teurastamo. Aika hyvin tuo pitää myös itseään puhtaana.

Ringo on käynyt muutamaan otteeseen haistelemassa Hetan takamusta sellainen hajamielinen ilme kasvoillaan – ihan kun se olisi yrittänyt muistaa, että mitä tämä haju nyt tarkoittikaan.. olenko haistanut tämän aiemmin, pitikö tähän reagoida..

Lumi näyttää jääneen maahan toistaiseksi, joten meidän jälkikausi päättyi ehkä nyt tähän viimeiseen kokeiluun, jollei nyt tule vielä pitkää takasyksyä, että olisi mielekästä mennä jäljelle. Keväällä sitten.

Eilen tehtiin vähän tottendaalia sisällä. Yritettiin edelleen hakea takapäähän vääntöä. On se kyllä vaikeaa. En mitenkään muista miten olen pystynyt opettamaan pitkäselkäisen ja kankean Ringon käyttämään takapäätään noin hyvin, mutta en vaan hoksaa miten asiaa voisi selkeyttää lähtökohtaisesti notkealle ja ketterälle malinoisille. Luoksetuloa myös tehtiin. Kädet ovat nyt aika hyvin – jos eivät aivan perusasennossa sivulla niin kuitenkin selvästi poissa edestä, vähän silleen koukussa farkun saumojan kohdalla. Ihan hyvin se tulee.

Samoin tehtiin maahanmenoja sivulla ollessa. Suurin osa ihan hyvin. En kyllä tiedä minkä eleen tai maneerin yleensä teen maahanmenovihjeen yhteydessä, sillä aina pentu ei maahanmenoa tee lainkaan.. Pahaa pelkään, että minulla on joku ihme päännykäisy, josta en ole lainkaan tietoinen, jonka se ottaa ratkaisevaksi osaksi vihjettä. Täytyy tätä hieman tesmailla.

Kävimme myös leikkimässä pitkästä aikaa kentällä. Lumi oli oivasti valaissut tienoon niin, ettei edes haitannut, vaikka ei ollut valoja. Hyvät leikkisessiot, pari piilon kiertoa (joista yhdelle lähetys miltei puolesta välistä kenttää), pari perusasentoa ja lyhyt pätkä seurausta. Liikkeitä en arvannut ottaa tuon enempää kun en kuitenkaan niin hyvin nähnyt mitä tapahtuu.

Ensilumi

{ marraskuu 5, 2009 @ 8:22 ap } · { Pentuaikaa }
{ } · { Kommentoi }

Pienen malikkatytön ihmetykseksi eilen ripotteli taivaalta mannaa. Takapihan puulaatat peittyivät valkoiseen, ja Hetalle tuli kiire nuolla sisuksiinsa kaikki se herkku mitä yllättäen sinne oli ilmaantunut :)

Tänään lumi sai aikaan pientä hulvattomuutta molemmissa koirissa lenkillä. Valitettavasti en vaan voi antaa niiden hihnassa riemuita elostaan ja toisistaan, joten olen ensilumenkin sataessa sama tylsä ja rajoittava emäntä.

Juoksut alkoivat

{ marraskuu 4, 2009 @ 3:18 ip } · { Pentuaikaa, Terveys }
{ } · { Kommentit (2) }

No niin, kotona makuuhuoneen lattialta löytyneen veriläikät todensivat aavisteluni jo näin nopeasti oikeiksi. Hetan juoksut alkoivat tänään.

jk. voinkohan enää ruksia pentuaikaa näihin postauksiin vai onko se virallisesti ohitse?

Jälkeä 64 ja juoksun tuloa

{ marraskuu 4, 2009 @ 12:45 ip } · { Pentuaikaa, Terveys, Treenit jälki }
{ } · { Kommentoi }

Viiikonloppu tul ja män. Ivan Balabanovin seminaarissa kävimme lauantaina -sunnuntaiaamulla kello kuusi sekä omistaja että koira olivat sen verran raatoutuneessa tilassa, että herätyskello sammutettiin sille sijoilleen. Kirjoitin B:n seminaarista joitakin muistiinpanoja, toivottavasti ehdin niitä jossakin vaiheessa saada koneellekin. Ihan hyviäkin vinkkejä ja omaan repertuaariin sovellettavia, ainakin jokuset. Muutamille koirille mr B sai todella isoja, positiivisia muutoksia aikaan jo yhden treenisession aikana. Niin se menee kun sen osaa.

Näimme Hymy-siskon ja puoliveli Sulon (Mecberger J:stä). Hymy ei ollut enää yhtään suosiollinen Hetalle ja meidän pikkuisella pennulla meni pasmat vähän sekaisin, että eikös kaikki hänestä tykkääkään. On kyllä vielä niin pentu, niin pentu tämmöisissä tilanteissa. Miiakin halusi nähdä Helgen H-jälkikasvua ja kommentoi, että Hetasta, että se on tuommoinen paskanvärinen puikelo :) :) Ilmeisesti olivat saksasta kysyneet minkäväristä jälkikasvua Helge jättää (!!), eikä meidän tummatukka nyt oikein värillään voi kerskua.. (Mutta että p:n värinen muka.. ei ole!!)

No, koska sunnuntaista tulikin kotipäivä, vein koirat metsään ja Hetan lisäksi jäljelle. Jäljellä  nro 64 kokeilimme ensimmäistä kertaa kahta täysin tyhjää askelta. Olin merkinnyt ne tarkasti, joten tiesin olla tarkkana ja vaatia askelilal käymistä. Onnistui hyvin! En kuitenkaan mitenkään massiivisesti ala näitä lisäillä. Jotenkin mulla on sellainen olo, että ihan tätä perussettiäkin ja yhden namin askeleita pitäisi vaan vahvistaa. Maa on yhä sulaa, joten jälkikausi jatkuu. Jos talvea ei oikeasti tulekaan niin kaiketi jätän homman kokonaan tauolla tuossa joulukuussa. Toisaalta nämä pimeät illat ovat kyllä verottaneet radikaalisti kaikenlaista treenamistamme.

Maanantaina kävimme ottamassa lyhyen, suunnittelemattoman ja hyvin leikkipainotteisen tottiksen, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Siis minun toiminnassani. Tällaisia vaan lisää, niin kyllä tästä kisakoira tulee ;) Ehkä pitäisi suunnitella, mutta kun kaikenmaailman deadlinet kuormittavat aivoja kokoaikaisesti muutenkin. Viime yönä Hetan herättäessä minut yökakalle (en tiedä olisinko iloinen siitä, että se on vähän alkanut näyttää ulospyytämisen merkkejä vai en.. todellisuushan on se, etten ole viime pääsiäisen jälkeen nukkunut yhtään katkotonta yötä..) en saanutkaan heti unta ja siinä vaiheessa kun koirat koisivat jo sikeästi, Hetakin uudelleen taintuneena, minä aloin stressata, mistäpä muusta kuin koiran treenamisesta. On sitä ihminen itselleen stressin aiheen hankkinut. Varsinkin tuossa aamuyöllä neljän ja viiden välillä näkymät ovat pitkälti sellaisia, ettei meistä koskaan, eikä ikunaan mitään tule, eikä koira opi edes seuraamaan 20 metriä. No, onneksi tuli aamu. Mutta nyt on kyllä pari viikkoa mennyt (tai ainakin siltä tuntuu) tosi huonolla treenillä, eikä sitä ainakaan paranna se, ettei valoista kunnon kenttää ole käytössä.

Mitäs muuta.. Hetan käytöksestä olen ollut aistivinani sukukypsyyden lähestymistä!! Haistelu ja merkkailu on lisääntynyt. Ja tänään kun pentu piehtaroi selällään aamulenkillä huomasin, että sen sukuelimit näyttivät jokseenkin turpeammilta. Apua! Nartun kanssa juoksut ovat niin konkreettinen merkki siitä, että pentuaika olisi ohitse. Uros sai vaivatta olla pentu ties minne asti. Toisaalta se on hyvä, toisaalta huono juttu. Oikeastihan Hetahan on umpipentu, niin pentu kuin pentu voi olla. Sen eleet ja käyttäytyminen ovat aivan pikkutytön käytöstä. Kohdatessamme sisaruksia ja muita koiria Kirkkonummella viikonloppuna, niin tuohan oli yksi muikkelis-pikkuinen korvat pieninä takana. Huonoa siis on se, jos oikeasti pentua alkaa kohdella ikäänkuin se ei sitä enää olisi, jonkun tyhmän juoksun vuoksi. Toinen puoli on tietty sekin, että Ringon kohdalla taisin kohdella sitä pentuna hieman liiankin pitkään. Jos pentuikä ei lopu koskaan, niin eihän sekään hyvä asia ole :)

No, saa katsoa kuinka kauan se näitä ensimmäisiä juoksujaan meinaa tehdä ja olenko osunut tulkinnoissani edes oikeaan.

Jälki 63 ja kaupunkikävelyllä

{ lokakuu 30, 2009 @ 11:28 ap } · { Pentuaikaa, Treenit jälki }
{ } · { Kommentit (1) }

On tämä kyllä aivan mahdotonta. Pimeys ketuttaa kyllä ankarasti – mitään ei ehdi tehdä töistä päästyään, aina on pimeä!! Toissapäivänä ennätimme sentään jäljelle Kyötsyn kentälle, nippanapasti ehdin sen polkea ennen totaalihämärtymistä ja samaan malliin vähän kuin ennenkin, hieman vaikeuttaen (alku ala carte, 10 askelta namit kanta/kärki, 10 kärki, 10 kanta/kärki + yksi tyhjä kärki+kanta, 10 kanta, 10 kärjessä, 10 kanta/kärki jne.) Nyt pitäisi seuraava ehdottomasti tehdä kokovalossa, jotta näkisin vielä tarkemmin miten penne reagoi noihin paikkoihin, joista namit puuttuvat. Tämä nimittäin tuntui menevän epäilyttävän hyvin – onko kyse siitä, etten vaan näe sitä tarpeeksi selvästi?

Eilen kävimme pitkästä, pitkästä aikaa kaupunkikävelyllä. Helposti menee niin, että aivan pikkupennun kanssa muistaa käydä eri paikoissa ja tilanteissa, ja kun koiralle tulee vähänkin lisää ikää, arki rutinoituu ja kutistuu omille kulmille. Kiersimme siis Sorsapuistoa, oleskelimme rautatieasemalla, kuljimme Hämeenkatua ja Koskipuistoa. Ihan ok:sti tuo sujuu muuten, mutta ennakoida tarvitsee todella tarkasti, sillä Heta reagoi yllättäviin ärsykkeisiin kyllä, eikä ole todellakaan täydellisen välinpitämätön suhteessa ympäristöönsä ;)  Eli  että jos vaikka joku lapsonen juoksee suoraan kohti, tuulipukutyypin käsi kahahtaa, kiinnostavan näköinen laukku heilahtaa tai ihmiset tuppaavat muuten vain ihan kiinni, niin kyllähän Heta olisi innolla menossa katsomaan ja riekkumaan. Nakkia siis kului :) Rautatieasemalla se kuitenkin pystyi hetken jälkeen jopa rauhoittumaan maahan, mikä oli hyvä juttu. Hävettävän vähän olemme tätä rauhoittumista harjoitelleet, jos juuri lainkaan.

Mikä arjessa on ollut mukavaa on se, että vihdoin olen lisännyt yhteislenkkiemme määrää ja se on alkanut sujua. Edelleenkään en kaikkia lenkkejä vie noita samaan aikaan, mutta esim. aamulenkit jo säännöllisesti. Muuten sujuu hyvin, mutta pysähtymisiä esim. vieraille ihmisille juttelemaan nuo eivät vielä kestä. En voi myöskään tervehtiä vastaantulijoita, epäkohteliaaksi leimaantumisesta huolimatta. Sen verran hauras on vielä hallittu käytös – oikeastaan molemmilla koirilla. Jos vähääkään pidemmäksi ajaksi jään esim. puhumaan, alkaa remmien toisessa päässä kyllä varsinainen polkka. Eli molemmat koirat alkavat riekkua ja leikkiä. Mutta normaalikävelyt siis sujuvat jo, eli pikkuhiljaa se tästä. Olen muuten huomannut, ettei se ole yksinomaan Heta, joka saa kalabaliikkikohtauksia aikaiseksi. Meidän Ringolla on hyvin hienovarainen tapa viestittää Hetalle, että miten olisi pienet telmimiset. Se ei varsinaisesti tee mitään kovin näkyvää – ei hypi, hauku, ryysi tms., mutta olen nyt oppinut huomaamaan sen ryhdistä, hengityksestä ja etäisyydestä sellaisia ihan pieniä muutoksia, että hemmetti vieköön, se mikä ensisilmäyksellä saattaa näyttää pennun pöhköltä käytökseltä, onkin saanut alkunsa aikuisen koiran yllykkeestä. Kiva. Ja kun Heta sitten vastaa, ei Ringo kysele lupaa toimiakseen samoin. Onneksi olen nyt oppinut huomaamaan näitä eleitä, ja alkanut puuttua myös Ringon käytökseen niiltä osin ennen kuin tilanteet yltyvät kisailuksi. Muutaman kerran jopa onnistuen ennakoinnissani. Saa nähdä mitä Ringo keksii seuraavaksi, minkälaisin uusin “kulmakarvankohotuksin” se Hetalle viestii, että hölmöilläänkös vähän.

Toisten koirien ohitukset ovat alkaneet sujua vähän vähemmillä reaktioilla. Jos koira ei tule yllättäen jostain puskista tai ole muuten olemuksellisesti pelottava, Heta haluaisi yleensä mennä sitä tervehtimään. Eli reaktio on yleensä vinkunaa ja kahdella jalalla tähyilyä toisen koiran suuntaan. Rähinää tulee silloin, jos tilanne on yllättävä tai paikka liian ahdas. Mutta tänäänkin esimerkiksi yhdessä-käskyllä kävelimme aivan sivistyneesti suht kapealla kävelytiellä toisen koiran ohi. Tosin kiitos toisen koiran omistajalle – hän otti omansa myös hallintaan vasemmalle. Tämähän tietenkin vaikuttaa Hetan käytökseen myös paljon. Tuleeko toiselta koiralta provokaatiota vai ei. Toinen ohitus, jossa kaksi haukkuvaa pikkukoiraa räksytti risteyksessä olikin hieman vaikeampi, kierrokset nousivat täälläkin päässä selvästi, mutta ilmenivät vain vinkunana, eivät rähinänä. Liinaa käytän yhä Hetalla lantion ympäri kierrettynä. Se hillitsee sen sopivasti vetämättömäksi, mikä automaattisesti tekee minusta itsevarmemman (ei tarvitse pelätä, etteikö pystyisi fyysisesti pitämään koiria aloillaan), mikä taas vaikuttaa koiriin henkisellä puolella.  

Kotona ollaan vähän kierrelty pianotuolia :) Se tottendaaleista :) Mutta löytyy sieltä elastisuutta näin.

Viikonloppuna olemme menossa Kirkkonummelle seminaariin – kuunteluoppilaiksi tosin, joten treenit jäävät silloinkin vähiin.

« Older entries